keskiviikko 14. elokuuta 2013

Hiusten kasvatusta, vaiko ei sittenkään

Olen tässä pohtinut, kun otsatukka alkaa huutelemaan kampaajakäyntiä, millaisen kampauksen oikeastaan haluankaan hääpäiväksi. Otsatukalla vaiko ilman? Monta vuotta minulla oli vasemmalle pitenevä sivuotsatukka joka viime kampaajakäynnillä muutettiin ohennetuksi sivuille piteneväksi perus tasaiseksi otsatukaksi. Jotenkin juhlakampauksessa ajattelisi tukan olevan pois kasoilta, mutta otsatukka on ollut minua jo niin kauan etten tiedä miten osaisin olla ilman sitä. Vuosi on varmasti riittävä aika kasvattaa siihen sen verran pituutta että sen saisi näppärästi piilotettua kampaukseen jos sen pois kasvoilta sittenkin haluan. Tai sitten tietysti on toinen vaihtoehto pitää se paikoillaan.

Olen ajatellut kampauksen olevan mieluummin huoleton ja paikoin roikkuva. Siisteistä nutturoista tai avonaisesta tukasta en oikein osaa innostua. Huntua tai minkäänlaista hiuskoristetta en ole ajatellut laittavani, mutta mieli saattaa tietysti muuttua tässä suhteessa. Tällä hetkellä tuntuu lettien olevan suuressa suosiossa ja itsekin olen niihin viehtynyt.

täältä
täältä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti