torstai 27. joulukuuta 2012

Sittenkin talvihäät

Tällä hetkellä, kiitos suuren suuni, vaihtoehtoja on kaksi. Joko minun haluamani kesähäät 2014 tai sitten miehen havittelemat tavlihäät 2014 tai 2015. Mieshän on intohimoinen Ives-fani ja haluaisi ehdottomasti vihkimisen tapahtuvan "hänen kirkossaan" Hakametsän jäähallissa. Aikoinani lupasin hänelle että jos hän hoitaa Petri Nygårdin vihkimään niin mikäs siinä. Ja mies piruhan on päättänyt saada tämän onnistumaan. Jästipää kun on, niinkuin minäkin. No pakkohan sitä on koittaa sitten edes yrittää innostua talvihäistä, tulisipahan ainakin meidän näköiset häät...

täältä
Talvihäsitä innostuminen ei ole minulle helppoa. Tosin onhan siinäkin puolensa. Kaikki muut värit paitsi se valkoinen hääpuku, jonka pitää sitten tosiaan olla valkoinen, näyttävät upeilta valkoisella taustalla. Eipähän tarvitsisi pelätä juhlapaikan suhdetta vesisateeseen, joka tapauksessa tammikuussa oltaisiin sisällä. Jotnekin on vain iskostunut päähän että tällaiset juhlat juhlitaan kesällä. Ja olisihan luontokin kauneimmillaan kesäkuussa ja ja ja seli seli seli... huomatkaa kuinka innoissani olen :D

täältä
Eniten minua itseäni kiehtoo talvihäiden tarjoama hämyinen kimallus, glamour ja turkikset. Havut ja luonnosta poimitut värit ovat toisaalta poikkeavia perinteisistä häistä joita mies yli kaiken kammoksuu.

täältä

täältä


perjantai 14. joulukuuta 2012

Aivan hukassa

Tämä blogi seuraatkoon matkaamme naimisiin ehkä vuonna 2014. Kirjoittajana toimin minä, 24-vuotias, Miehen kihlattu, kahden lapsen äiti ja puudelikasvattaja. Ylipäätään minulla ei ole kovinkaan hyvää kuvaa häistä juhlana, aikuisiälläni en ole ollut yksissäkään häissä. Ja muutenkin viimeksi häissä ylipäätään olen ollut joskus kaksitoista-vuotiaana. Mies on kuulemma käymissään häissä keskittynyt lähinnä alkoholipöydän antimiin ja skipannut sen ohjemaosion ;) Olemme kumpikin viettäneet railakkasta ja kosteaa elämää ennen kuin rauhoitimme toinen toisemme.

Palatakseni aiheeseen, käsitykseni häistä menee suurinpiirtein näin. Eli kun viralliset lippuset ja lappuset on hoidettu, jotka toivottavasti maistraatti ohjeistaa, sen jälkeen on vihkimistilaisuus. Kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon joten kyseessä tulee olemaan siviilivihkiminen. Maistraatti ei tilana oikein vedä vertoja kirkolle joten jos mahdollista haluaisimme vihkimisen tapahtuvan jossain muualla. Mutta missä? Mies on Tampereen Hakametsän jäähallin kannalla... niin... Sen jälkeen pitäisi sitten juhlistaa tätä tapahtumaa. Miten ja missä on aivan valtava kysymysmerkki. Minulla ei ole minkäänlaista ajatusta siitä mikä on häiden varsinainen kaava, joten sitä lähdetään nyt selvittelemään ja pohtimaan. Koska tietoni ovat näin vajavaiset ajattelin että on ehkä parempi aloittaa tarpeeksi ajoissa tämä suunnittelu kuin huitasta kiireessä jotakin kasaan. Olen perfektionisti ja haluan toteuttaa projektini täydellisesti. Tai no, niin täydellisesti kun häät vain voi järjestää ;)

Vihjeet, vinkit, ajatukset, neuvot, kaikki ovat erittäin toivottuja ja halutuja. Auttakaa meidät eteenpäin projektissamme.