tiistai 20. elokuuta 2013

Hääpäivän kuvaus

täältä
Kaikki sanovat että valokuvaukseen tulisi panostaa häissä. Että ainut mitä häistä jää käteen on mies, sormus ja valokuvat. Totta, sanon minä. Mutta jos ollaan realistisia tuhat euroa on aivan valtava määrä rahaa ja sen keskimäärin dokumentaarinen hääkuvaus maksaa. Jonkin verran yli tai jonkin verran alle. Jos nyt siis puhutaan ammattivalokuvaajista. Itse pidän dokumentaarista valokuvausta melkeinpä ainoana järkevänä vaihtoehtona. Toki voisi ajatella että ammattikuvaaja kuvaisi vain vihkitilaisuuden sekä esim. 3h juhlapaikalla + potretit. Mutta onko se sitten enää läheskään hintansa värtti? Ei se kuitenkaan loppujenlopuksi tule NIIN paljoa halvemmaksi kuin dokumentaarinen valokuvauskaan. 

Toki voisin ajatella että lykkään kaasoille/bestmaneille kameran kouraan aamupäiväksi. Kalustoa kun tähän kuitenkin löytyisi. Juhlaan kuvamaan voisi koittaa etsiä jonkun harrastelijan tai opiskelijan joiden hintataso saattaisikin sitten olla reilusti alempi. Mutta uskaltaako sitten ottaa sen riskin että valoitukset sun muut härpäkkeet osuvat kohdilleen ja kuvista tulee edes sen hintansa arvoiset. Tässä saatettaisiin vetää aika tuurilla, vai mitä olette mieltä?

Valokuvilta odotan lähinnä selkeyttä ja hyvää laatua. En kaipaa mitään superfiiliksiä jostain tietystä otoksesta, vaan sitä että kuvista muodostuu ehyt kokonaisuus joista on mukava muistella päivän tapahtumia. Erikoisempiakin otoksia saa olla mukana kunhan ne sopivat hillittyn selkeään tyyliin. Selkeys ja suoralinjaisuus taitaa olla meidän koko juhliemme teema, morsianta lukuunottamatta :D Valokuvaajan itsensä haastavin osuus saattaa olla tuon Miehen rennoksi saaminen. Se kun vihaa valokuvissa esiintymistä. Itselleni se ei ole ongelma. Tosin en voi sietää epäedustavia valokuvia itsestäni, mutta kukapa niistä pitäisi? 

Kiinnostavia valokuvaajia, alustavaksi muistilistaksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti