tiistai 22. huhtikuuta 2014

Mietteitä morsiuskimpusta

Yksi asia on varmaa mitä tulee morsiuskimppuun. Se tullaan sitomaan kukkien omiin varsiin, kaikki muu onkin sitten aivan auki. Olen pohtinut, että tulen luultavasti luottamaan mahdollisimman paljon floristiin johon tulen päätymään, ja siis tämähän kuuluu niihin asioihin joka on vain minun päätettävissäni. Minä en tajua kukista yhtään mitään, tapan itse jopa kaktuksen. Teininä minulla oli huoneessani kaktus, eräänä päivä se vaan yksinkertaisesti ei enää ollutkaan purkissaan. Siitä se oli aivan mystisesti kadonnut, miten ihmeessä kaktus voi karata purkistaan kysynpähän vaan?! Muutamaa viikkoa myöhemmin löysin raukkaparan kuivuneena, kärsineenä ja murtuneena pyykkikorista. Kaipa se raukkaparka oli takertunut vahingossa johonkin pyykkiin menossa olleeseen vaatteeseen ja kulkeutunut sitäkautta pyykkikoriin. Erotan kyllä ruusun ja tulppaanin, auringonkukan ja päivänkakkaran. Että jos vaan luotetaan siihen floristiin sitten.

Kimpussa voisi olla keltaista ja tykkään kovasti tuollaisista melko luonnollisen näköisistä kimpuista. Tai sitten selkeistä ja järjestelmällisistä pyöreistä kimpuista. En tykkää mistään pisaramallisista tai muutenkaan roikkuvista jutuista. Enkä myöskään kapeista ja korkeista kimpuista, tai yksittäisistä kukista. Isot kukat miellyttävät silmääni paljon, esimerkiksi pionit. Pioneita meillä muuten on pihassakin. Edellinen asukas oli niitä pihaan istuttanut ja vaikka en niitä millään tavalla osaa hoitaa, siinä ne puksuttavat vuodesta toiseen. En edes muista kastella niitä, mutta ehkä se nimenomaan on niiden pelastus, kun annan vain olla niin tyypit voi hyvin :D

Tykkään ihan hirveästi tuollaisista hempeistä kukista ja sitämyötä myös vaaleanpunaisista kimpuista, mutta kun se vaalenapunainen nyt ei ole teemavärinä niin koitan olla katselematta sellaisia. Huonolla menestyksellä sanoisin. Vihreää kimppuuni haluan paljon, osittain siksi myös tykkään nimenomaan omiin varsiin sidotuista kimpuista.

Nyt kanssamorsiot, jos vinkkejä löytyy niin ne otetaan mielellään vastaan. Mä oon tän homman suhteen aika hukassa, kuten kuvien määrästä voidaan päätellä.

täältä