maanantai 5. toukokuuta 2014

Häälahjoista


Hääkutsut ovat nyt kuoria vaille valmiit ja odottelevat malttamattomina lähtöään. Kutsuissa on kohta häälahjoista. Aivan ensisijaisesti toivoisimmekin, niinkuin monet muutkin tänäpäivänä, rahaa häämatkaa varten. Kaikki säästöt ja vähän päälle menevät juhlien järjestämiseen, niin matkaan ei yksinkertaisesti jää rahaa. Olemme seurustelleet Miehen kanssa nyt reilut neljä vuotta ja emme ole kertaakaan käyneet yhdessä toisen maan kamaralla, ruotsinlaivaa ei lasketa. Viinanhakureissu Viroon tulee olemaan ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkamme, ja sekin kestää alle vuorokauden. Häämatkakohde selviää kun tiedämme vähän minkä verran saamme lahjarahoista kasaan, tällä hetkellä se on kävelymatka Forssaan.

On aivan ihanaa jos jouku tuo lahjaksi myös jotain lahjalistojen ulkopuolelta, ei niitä pakko ole noudattaa. Mutta siinä tapauksessa on toivottavaa että ne olisivat sitten tarkkaan harkittuja asioita, eikä hätiköiden ostettua krääsää joka tungetaan kaapin perälle ja heitetään viiden vuoden päästä kirppiksen kautta roskiin. Tulkoot sitten mieluummin ihan ilman lahjoja, emme me suutu. Läsnäolo on kuitenkin tärkein, sillä ilman vieraita tulisi aika köyhät bileet ;)

Mutta koska emme tiedä vetääkö joku palkokasvin kärsäänsä pelkästä rahatoiveesta, kirjoitimmekin siis vaihtoehdoksi kysyä häälahjalistaa anopeilta. Mutta mutta... Kun me ei oikeastaan silleen tarvita mitään. Mitä muut ihmiset pyytävät häälahjaksi? Silitysrautaa emme omista, emmekä näe tarveta vekottimelle jota käyttäisimme ehkä jerran vuodessa. Astiastoja on jo kaksin kappalein. Leivänpaahdin, toasteri, kahvinkeitin löytyy jo. Okei, pölynimuri saattaisi kaivata päivitystä. Läppäri vetelee viimeisiään, mutta taas sitten uusi Macbook taitaa olla ehkä turhan hintava häälahjatoive. Emme varsinaisesti halua myöskään lahjakortteja, verrastamme sen rahaan niin miksei sitten suoraan rahaa sinne pankkitilille joka oikeasti tulisi tarpeeseen. Keittiön monitoimikone ois ihan kiva, mutta se olisi lahja minulle eikä varsinaisesti meille. Samoin uusi fööni... Mies taas haaveilee uudesta laskuvarjohypystä, minä en todellakaan suostu!

2 kommenttia:

  1. Me laitettiin kutsuihin kanssa toive häämatkakassan kartuttamisesta. Pohdittiin, olisiko jotakin fyysisiä lahjoja, mutta kun ei mitään keksitty niin ei laitettu sellaista vaihtoehtoa. Uskon, että ne, jotka eivät halua antaa rahaa keksivät jotakin muuta kuin kattiloita tai kodinkoneita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu olevan aika yleinen toive tätänykyä. Vanhempi väki näköjään vähän kummastelee ja ostaisi mieluummin sitä astiastoa, mutta toivottavasti ymmärtävät :)

      Poista