perjantai 31. tammikuuta 2014

Teemavärinä ruskea

Ruskea tulee teemaväreihimme suoraan juhlatilasta. Itse rakennus on ruskea ja juhlasalin lattia on todella kauniin tumman ruskea, siitä oli helppo lähteä suunnittelemaan muutakin somistusta. Ruskea tulee olemaan suhteellisen pienessä roolissa lähinnä tasapainoittamassa räväkkää kultaa ja keltaista, mutta kuitenkin tuomassa kontrastia valkoiselle. Tässä kauniita poimintoja mitä kaikkea sillä ruskealla voisikaan tehdä. 

täältä
Harmi sinänsä että mies ei tykkää kuorrutetuista kakuista josta syystä olemmekin päätyneet kermakakkuun. Jokin tällainen olisi ollut niin hieno.

täältä
Miksi siellä vedessä tarttee aina lillua kukkasia? Tässäkin yhdistyisi hienosti meidän häidemme teemavärit. On vain ehkä vähän turhan metsäinen meidän tyyliimme.

täältä
Oisko ihan loistavat pöytänumerot! Erinomainen haastaja niille aiemmassa postauksessa esiintyneille glitternumeroille.

täältä
Tästähän se ajatus oikeastaan lähti.

täältä
Liian rustiikkia mun makuuni, mutta jotain tämänkaltaista ajatusta minunkin kimpussani tulee olemaan.

täältä
Olin ajatellut valkoisia pöytäliinoja ja ruskeita kaitaliinoja. Mutta tällälailla vihreä alla ja ruskea yläpuolella onkin oikeastaan aika nerokas.

täältä
Nää on niin ihania, jotenkin näitä tahtois kyllä soveltaa meidänkin häissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti