ME

Meidän tarinamme ei ole mikään vuosisadan rakkaustarina. Kaukana siitä itseasiassa. Kaikki alkoi keväällä 2009, mutta ei todellakaan mitenkään romanttisissa fiiliksissä. Kuuluimme Miehen kanssa samaan porukkaan jonka pääsääntöinen tarkoitus oli pitää hauskaa. Mies silloin seurusteli vielä toisen naisen kanssa ja minä pidin hauskaa toisen toverimme kanssa olin sinkku. Jossain vaiheessa Miehen parisuhde alkoi rakoilemaan ja olihan hänellä siinä sitten muitakin naisviritelmiä. Kunnes loppuvuodesta aloimmekin huomaamattamme kiintyä toisiimme toisenlaisella tavalla. Enää ei vaan haluttukkaan vetää yhdessä övereitä ja katsoa mistä herätään. Vaan toisenlaista tunnetta oli ilmassa. Varsinaisen seurustelumme aloitimme tammikuussa 2010, piiiiiitkän harkinnan jälkeen. Minä kun en ollut mitään seurustelutyyppiä.

Kuukauden ajan pidimmekin hauskaa yhdessä vähän tiiviimmällä tavalla ja sitten iski seinä vastaan. Raskaustestiin ilmestyi kaksi viivaa. WTF! Ehkäisyäkin kun käytettiin! Aborttia pohdittiin vaihtoehtona, mutta se ei vaan yksinkertaisesti tuntunut oikealta vaihtoehdolta. Asialta jonka kanssa erityisesti minä haluaisin elää lopunelämääni. Raskaus ei ollut helppo. Minä masennuin, hormonit you know. Mies jatkoi hauskanpitoa kun minä yrjösin seuraavat neljätoista viikkoa ja tiputin painoa 10kiloa. Sieltä suunta oli enää ylöspäin ja tämä aika hitsasikin meitä entistä tiiviimmin yhteen. Oma ja yhteinen talo ostettiin elokuussa -10. Tyttäremme syntyi 14.10.2010.

Taas uusi koetinkivi. Neiti ei ollutkaan ns. helppo vauva. Meidän lastenhoitokokemuksilla olimme melkoisen hukassa, vaativa ja huutava vauva teki taas mutkia matkaan. Pikkuhiljaa elämä alkoi voittamaan ja parisuhde saamaan uutta potkua. Kihloihin menimme seurustelumme aloituspäivänä 12.1.2011, minun aloitteestani. Jos olisin jäänyt odottamaan että Mies uskaltaisi suunsa avata, emme olisi vielkään kihloissa. Ajatukset häistä siirrettiin kaukaiseen tulevaisuuteen monista eri syistä. 

Ja sitten, imetyksen loputtua paukahti raskaustestiin uusi plussa. Niin sai alkunsa Tappister. Herra nakero, jonka raskausaika oli huomattavasti helpompi ja tyyppi syntyi 8.2.2012.

Kun vauvavuodesta selvittiin hengissä ja ennenkaikkea yhdessä päätimme mennä naimisiin kesällä 2014 tai talvella 2014/2015. Minä halusin kesähäät, mies talvihäät. Minä voitin. Siihen oli tarpeeksi kaukainen aika jopa Miehen sulatettavaksi. Tänä kesänä päivämäärämme vahvistui 19.7.2014 ja asiat alkoivat varsinaisesti etenemään ja blogikin sai uutta potkua. 

Hyvin tapahtumarikkaat 3,5 vuotta on takana ja toivottavasti vähemmän tapahtumarikkaat vuodet edessä. 

Teema, tai miksi sitä nyt sitten kutsuisi

Häidemme visuaalisuus tulee olemaan kuulemma täysin minun vastuullani. Niin kauan kun en pue Miestä vaaleanpunaiseen "ei sillä niin väliä ole". En ole ajatellut vetäväni mitään varsinaista teemaa häillemme, vaan tullut siihen tulokseen että mitään yksittäistä teemaa ei noudateta orjallisesti. Värikarttana tulee toimimaan valkoinen, ruskea, tumman vihreä sekä kulta/keltainen. Näihin väreihin olen päätynyt juhlapaikan värien mukaan. Ulkoa Ankkurikellari on ruskea valkoisin tehostein ja sisältä punertavan ruskea. Sisätilan väreistä en niin hirveästi innostu, mutta uskon valkoisten pöytäliinojen piristävän tilaa kummasti. Tumman vihreä sopii tähän yhdistelmään kuin nakutettu kultaisin ja keltaisin tehostein.  

Tosin en minä sitä tilaan sopivaa ankkuriteemaakaan ole suostunut täysin unohtamaan. En vain halua että häiden tyyli karkaa minnekkään veneilyn suuntaan. Jotenkin se ei vaan tunnu itsuvan minuun, eikä varsinkaan meille. Se on vain sääli päästä näin loistavasti juhlatilaamme istuva teema karkuun.

täältä

Pöytien koristeiksi olen jo aloittanut hamstraamaan erilaisia ruskeita, vihreitä ja läpinäkyviä lasipulloja. Niiden kanssa valkoiset kynttilät sekä muutamia keltaisia kukkia ja mahdollisesti esim. sammalta. Kuulostaa niin kivalta.

täältä

Hääpäivän kuvaus

täältä

Kaikki sanovat että valokuvaukseen tulisi panostaa häissä. Että ainut mitä häistä jää käteen on mies, sormus ja valokuvat. Totta, sanon minä. Mutta jos ollaan realistisia tuhat euroa on aivan valtava määrä rahaa ja sen keskimäärin dokumentaarinen hääkuvaus maksaa. Jonkin verran yli tai jonkin verran alle. Jos nyt siis puhutaan ammattivalokuvaajista. Itse pidän dokumentaarista valokuvausta melkeinpä ainoana järkevänä vaihtoehtona. Toki voisi ajatella että ammattikuvaaja kuvaisi vain vihkitilaisuuden sekä esim. 3h juhlapaikalla + potretit. Mutta onko se sitten enää läheskään hintansa värtti? Ei se kuitenkaan loppujenlopuksi tule NIIN paljoa halvemmaksi kuin dokumentaarinen valokuvauskaan. 

Toki voisin ajatella että lykkään kaasoille/bestmaneille kameran kouraan aamupäiväksi. Kalustoa kun tähän kuitenkin löytyisi. Juhlaan kuvamaan voisi koittaa etsiä jonkun harrastelijan tai opiskelijan joiden hintataso saattaisikin sitten olla reilusti alempi. Mutta uskaltaako sitten ottaa sen riskin että valoitukset sun muut härpäkkeet osuvat kohdilleen ja kuvista tulee edes sen hintansa arvoiset. Tässä saatettaisiin vetää aika tuurilla, vai mitä olette mieltä?

Valokuvilta odotan lähinnä selkeyttä ja hyvää laatua. En kaipaa mitään superfiiliksiä jostain tietystä otoksesta, vaan sitä että kuvista muodostuu ehyt kokonaisuus joista on mukava muistella päivän tapahtumia. Erikoisempiakin otoksia saa olla mukana kunhan ne sopivat hillittyn selkeään tyyliin. Selkeys ja suoralinjaisuus taitaa olla meidän koko juhliemme teema, morsianta lukuunottamatta :D Valokuvaajan itsensä haastavin osuus saattaa olla tuon Miehen rennoksi saaminen. Se kun vihaa valokuvissa esiintymistä. Itselleni se ei ole ongelma. Tosin en voi sietää epäedustavia valokuvia itsestäni, mutta kukapa niistä pitäisi? 

Kiinnostavia valokuvaajia, alustavaksi muistilistaksi...

Mika Hyvölä

Jarno Lindholm

Kai Fagerström

Risto Kuitunen

Harmaita hiuksia pitopalveluista

täältä

Salosta löytyy ihan ok määrä pitopalveluita, joita olenkin jo aiemmin listannut. Listasta puuttuu muutamia puhtaasti henkilökohtaisista syistä.  

Tarjouspyynnön olen nyt lähettänyt seistemään listalla olevista pitopalveluista, kuuteen soittelin perään kun kahteen viikkoon ei kuulunut minkään valtakunnan vastausta sähköpostiini. Yksi vastasi heti että ovat jo varattuja tulevana hääpäivänämme ja heidän kapasiteettinsä riittää vain yksiin häihin/päivä. Toiselta sain puhelun jälkeen nopeasti kasaan riipaistun tarjouksen joka ilman varsinaista pääruokaa oli mielestämme aivan ylihinnoiteltu. Eli tästä jäi sellainen maku suuhun etteivät vain yksinkertaisesti olleet kiinnostuneita tekemään meistä asiakkaita. Niin ja olihan heillä tosiaan juuri kokkikin ottanut loparit... 

Muista yrityksistä olen saanut puhelimitse hyvää palvelua, mutta niitä luvattuja tarjouksia kun ei vaan kuulu. Yhtä yritystä lukuunottamatta, mutta heidänkin tajouksessaan ei tunnuttu kuuntelevan lainkaan meidän varsinaisia toiveitamme. Erityisesti ärsyttää ne pirun keitetyt perunat. Jos minä erityisesti sanon että "ei, emme halua keitettyjä perunoita", miksi ihmeessä ne siellä menu ehdotuksessa komeilevat. Toinen yritys ilmoitti ettei tee tarjouksia puhelun/sähköpostin perusteella. Täh? Että tavata pitäisi heti, ilman mitään alustavaa käryä heidän hintatasostaan.

Kyllä minä ymmärrän että kesä on kiireistä aikaa pitopalveluille, varsinkin jos toimitaan vajaalla miehistöllä. Erityisesti häitä on melkein joka viikonloppu ja siihen päälle sitten vielä ne kaikki muut tapahtumat joita tarvitsee muonittaa. Mutta yleisesti ottaen tämä on näissä firmoissa tiedossa joten eikö silloin sitten esimerkiksi kannattaisi varautua muutamalla lisätyöntekijällä jos tarjouspyyntöihin vastaaminen on mahdottomuus liiallisen työmäärän takia.

Luottavatko nämä yritykset siihen että näihin juhliin on vielä niin pitkä aika ettei tässä ole mikään kiire. Vai mistä kiikastaa. Toki emme varmastikkaan tule olemaan se kaikkein tuotteliain asiakas, kun monia tarjoiltavia valmistammme ihan itse. En mielestäni ole lähettänyt mitään erityisen haastavaa tarjouspyyntöä, sikakin kun otetaan suoraan palvaamolta näillä näkymin. Mitään ihmeitä en ruualta odottele, kunhan se on hyvää ja se ei lopu kesken. Häidemme pääpaino ei ole ruuassa, kuten useasti tuntuu muiden häissä olevan. Mutta olisi sitä ihan hyvä ollakin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Ahdistaa, joudummeko sittenkin vain tyytymään johonkin tarjoukseen koska parempaakaan ei ollut tarjolla? Onneksi, voi luojan kiitos onneksi olen varannut tälle asialle toivottavasti tarpeeksi aikaa järjestyä.

Hiusten kasvatusta, vaiko ei sittenkään

Olen tässä pohtinut, kun otsatukka alkaa huutelemaan kampaajakäyntiä, millaisen kampauksen oikeastaan haluankaan hääpäiväksi. Otsatukalla vaiko ilman? Monta vuotta minulla oli vasemmalle pitenevä sivuotsatukka joka viime kampaajakäynnillä muutettiin ohennetuksi sivuille piteneväksi perus tasaiseksi otsatukaksi. Jotenkin juhlakampauksessa ajattelisi tukan olevan pois kasoilta, mutta otsatukka on ollut minua jo niin kauan etten tiedä miten osaisin olla ilman sitä. Vuosi on varmasti riittävä aika kasvattaa siihen sen verran pituutta että sen saisi näppärästi piilotettua kampaukseen jos sen pois kasvoilta sittenkin haluan. Tai sitten tietysti on toinen vaihtoehto pitää se paikoillaan.

Olen ajatellut kampauksen olevan mieluummin huoleton ja paikoin roikkuva. Siisteistä nutturoista tai avonaisesta tukasta en oikein osaa innostua. Huntua tai minkäänlaista hiuskoristetta en ole ajatellut laittavani, mutta mieli saattaa tietysti muuttua tässä suhteessa. Tällä hetkellä tuntuu lettien olevan suuressa suosiossa ja itsekin olen niihin viehtynyt.

täältä

täältä

Siitä kakusta

Nyt kun tämä ruokapuoli on seuraavana to do-listalla voin suvaita ajtuksia myös hääkakullemme. Kuten jo aiemmin totesin, olen hyvinkin tarkka siitä mitä hääkakultamme toivomme. Tuttavapiiristämme muutama taidokas kakunrakentaja löytyy, itse kun en siihen muun hässäkän ohella voi ruveta. Siitä en tiedä miten perus pitopalveluilta hieman näyttävämmät kakut luonnistuvat. 

Eli miehen vaatimuksena oli mansikkakermakakku, sillä siis lähdetään liikkeelle. Mitään perus mansikkahörhylää en itse tahdo ja toinen ehdoton ei on rumat kakkutelineet. Kerroskakku sen on oltava, se on tarpeeksi näyttävä pelkistetylläkin koristelulla. Ja toki vieramäärään helpoiten sovellettavissa. En myöskään usko että löydämme/haluamme meihin iskevää kakkukoristetta. Voisihan sellaisen tietysti tehdä sokerimassasta, mutta silloin se menettää vähän ideaansa ikuisena muistona. Ne kun ovat kuitenkin melko hauraita kuivina. 

Koristeiksi voisi ajatella sitten niitä marjoja. Heinäkuussa niitä on hyvin markkinoilla ja niistä saa helpolla vaivalla näyttävän kontrastin valkoista kermaa vasten. Toki myös kauniit kukat voisivat koristaa kakkuamme, mutta itse vierastan syömäkelvottomilla kukilla koristelua ja sokerimassasta tehtynä niissä on valtava työ. Olen aivan ihastunut sileään kermapintaan pursotusten sijaan. Pursotuksilla saa toki näyttävyyttä, mutta nyt haluan sen näyttävyyden tulevan mieluummin kakun koosta ja yksinkertaisesta koristelusta.

Täytteeksi tietysti mansikoita. Mieluummin tuoreita kokonaisia pilkottuina kuin mansikkamousse. Niiden seuraksi toiseen täyteväliin (2täyteväliä/kerros) voisi kehitellä jotain erikoisempaa. Tai sitten se aina toimiva vanilja tai suklaa. Itse vierastan ajatusta eri täytteistä kakun eri kerroksissa, mutta vaihtoehto sekin. Mielessäni käväisi myös ajatus että kakun keskimmäinen kerros olisi tehty suklaapohjaan. Mutta silloin osa vieraista saisi täysin erilaista kakkua kuin toiset. Tuntuisiko se kummalta?

Kuvat / http://www.kakkumestarit.fi/

Ajatuksia ruuasta

Ruoka on varmasti yksi odotetuimmista osista itse hääjuhlaa, ja meille tärkeimpiä seikkoja viihtyvyyden kannalta on juurikin ruoka ja juoma. Kumpikaan ei saa loppua ja kummankin on oltava hyvää. Miehellä on alusta alkaen ollut toivomus ruuan suhteen, kokonainen sika. Vartaassa tai ihan vain palvattuna tiskillä, leikkaajan kera. Alkuun vähän kauhistelin ideaa, mutta kypsyin sille lopulta. Ja kuitenkin sen verran harvoin tässä tulee järjestettyä sen kokoluokan pippaloita mihin tuollainen sika olisi järkevää hommata. Se ruokapöydän juttu on siis se. Tarjoilua täytynee vielä hieman pohtia. Se kuulemma kun tuoksuu melko reippaasti ja buffetpöytämme on ruokailun kanssa samassa tilassa. Myöskin jos nyt sattuisi juhliimme eksyvän joku jota kokonainen eläin etoo voisi erillinen tila voisi tässäkin kohtaa olevan toimiva, mutta miten sen järjestäisi.

Sian lisäksi olemme ajatelleet pääruuaksi mahdollisesti esim. kermaperunoita, miehelle kun keitetyt eivät maistu. Ja toki muutamille lapsivieraillemme (ja sikaa syömättömille) voisi tarjoilla vaikkapa lihapullia. Muuta pääruokaa tuskin tarvitaan. Kalaa tulee olemaan reilusti tarjolla ja monenlaisessa muodossa. Tämä on äitini vastuualuetta ja eipä meillä siihen mitään pahaa sanottavaa ole, kunhan savulohta on riittävästi ;) Salaateiksi olemme pohtineet mahdollisesti erilaisia aineskulhoja joista kukin vieras saisi kasata itselleen maistuvimman salaatin. Valmiissa salaattisekoituksissa kun aina on jokin aines jota joku ei oi sietää, varsinkin morsiamen mielestä. Tämän toteutusta ja mahdollisuutta tulee vielä pohtia.

Loppuun tietysti kakkukahvit, mutta luulenpa joutuvani tekemään tästä erillisen postauksen. Kakkuasioissa olen sen verran nirso ja vaatelias että se vaatii suurempaa perehtymistä. Mieheltä tuli yksi toive tähän liittyen, mansikkakermakakku. Siitä siis lähdetään.

Miltä teidän korvinne kuulostaa?