lauantai 23. elokuuta 2014

Vihkitilaisuus - ulkona

Kun aloimme saapumaan juhlapaikkamme porteille sydämmeni hakkasi ehkä tuhatta ja sataa. Ensimäisenä näin maailman suloisimmat lapsemme jotka niin hienosti odottivat vuoroaan. Kun automme saatiin parkkiin pihalle musiikki alkoi soimaan ja en oikein pystynyt keskittymään kuin siihen että en alkaisi itkemään. Niin hienolta kaikki tuntui. Vieraitamme en tässä hetkessä huomannut lainkaan, vain isäni joka minut saattoi ja Miehen joka tuli puolitiehen vastaan. Meillä oli sisääntulomusiikkina Christina Perrin A Thousand Years viuluversiona ja se oli sykähdyttävä. Monet vieraistammekin totesivat kappaleen olleen erittäin tunteellinen. Miehillä vain oli sen verran kiire että kun saavuimme vihkikaarelle ei kappale ollut edes puolessa välissä, mutta feidaus pois sujui yllättävän kauniisti.

Kuva: Marko Ikonen
Kuva: Marko Ikonen
Siviilivihkimiskaava oli lyhyt, mutta vihkijämme oli sitä paikoin pidennellyt ja hän puhui todella kauniisti. Puhe sopi hyvin juuri meidän häihimme, ei liian korni vaan juuri oikeanlainen. Aurinko paistoi ja vihkiminen sujui aivan loistavasti, yhtään pidempi sen ei tarvinnut olla. Tilanteen raukaisi 2½-vuotias poikamme joka pöllähti kesken vihkitoimituksen väliimme hymyilemään. Voi kun hän olikin suloinen, se vei paljon jännitystä pois.

Kuva: Marko Ikonen
Kuva: Marko Ikonen
Pusujen jälkeen musiikiksi valikoitui pitkäaikainen haaveeni Erkki Melartin Juhlamarssi Prinsessa Ruususesta. Kukaan ei muistanut huiskuttaa hienoja tikkujamme, mutta eipä sitä onnessaan edes huomannut. Siellä sitä sitten kökötettiin Mersun takapenkillä Miehenä ja Vaimona, aika mahtava fiilis. Millään ei ollut mitään väliä, kaikki oli täydellistä juuri sellaisenaan.

Kuva: Marko Ikonen
Kuva: Marko Ikonen
Vaikka olin koko automatkan koittanut hokea itselleni "muista hymyillä suu auki" huomasin jälkikäteen kuvista että lähes kaikissa kuvissa hymyilen suu kiinni ja näytän ihan hullulta :D Onneksi iltaa kohden hymynikin vapautui. Ulkovihkiminen sujui huonosta sääennusteesta huolimatta täydellisesti. Seuraavana päivänä tulikin sitten vettä sen edestä juuri klo 15.00. Siviilivihkikaava oli oikeasti oikein loistavan mittainen ulkona seisoskeluun ja kukaan ei ollut tyytymätön järjestelyihin. Tai ainakaan minun korviini ei ole sellaista kantautunut. Mikkejä meillä ei ollut, mutta jos joku halusi kuulla paremmin, sen kun köpötteli lähemmäs kun tilaa kuitenkin oli. Musiikit ulos kuuluivat pakettiin jonka sovimme kaikesta äänentoistosta. Istumapaikkoja meillä oli järjestettynä kuuden pihapenkin verran, niillä istui kaksi ihmistä ;)

Kuva: Marko Ikonen

torstai 21. elokuuta 2014

Myydään hääpuku, Dazzling H2541-custom

Pukuni on palautunut pesulasta lähes uudenveroisena ja nyt onkin aika laittaa se myyntiin. 
Puku on ostettu Zazabellasta viime syksynä ja on heidän omaa Dazzling mallistoaan (H2541-custom). 


Puku on kokoa 38 ja siinä on nyörit, joten sopii pienemmälle tai isommallekin morsiolle. Itse olen 158cm pitkä ja minulla oli mekon kanssa suuri vanne sekä 12cm korot.


Puvun helma on kerrostettua organzaa joka laskeutuu kauniisti eikä sitä illan aikana tarvinnut kertaakaan asetella. Laahusta puvussa ei ole.

Vyötäröllä on strassikoristeita jotka ottivat hieman osumaa pesulassa ja eivät ole enää uudenveroisesti kiinni. Ompeleet ovat löystyneet ihan vain muutaman millin joten muutama strassi hieman "roikkuu". Ei mitenkään näkyvästi, mutta kun oikein tutkailee niin kyllä sen huomaa. Muuten puku on kuin uusi.


Puvun kanssa oli helppo liikkua kun suureen vanteeseen vain tottui. 
Se oli kevyt ja ilmava, ei tukalan kuuma.
Kuva: Marko Ikonen
Myyn puvun pestynä ja pukupussin kanssa hintaan 400€, vanne ei kuulu hintaan.
Puku sijaitsee Muurlassa (Salossa, n.50km Turusta) ja sovittamaan saa tietysi tulla.
Yhteydenotot: ellinen0@gmail.com

Kuva: Marko Ikonen

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Hääpäivän aamu


Hääpäivän aamuna heräsimme kahdeksan aikoihin vanhemmiltani lasten kanssa auringonpaisteeseen säätiedotuksen vastaisesti. Söimme rauhassa aamupalaa (rusinavoileipää) ja puuhastimme ihan normaaleja aamurutiinejamme, kuten kirjoittelin sukunimiä paperille ja koitin tehdä jonkilaista päätöstä, ennen kuin suuntasin kampaajalle puoli kymmenen aikoihin. Aamulla ei varsinaisesti jännittänyt mutta onnistuin silti unohtamaan huntuni vanhemmilleni, mutta onneksi matka hakemaan sitä ei ollut kuin muutama kilometri :D 

Kampaus muotoutui hienosti ja oli juuri sellainen kuin olin halunnutkin. Ei liian siisti vaan hieman rennompi nuttura letillä, täydellinen. Meikki oli myöskin hyvin näköiseni, selkeästi meikattu mutta hillitty. Glitterit silmäkulmissä viimeistelivät meikin upeasti. Ne eivät varsinaissti näkyneet kuin silloin tällöin pienenä extrana. Vielä hunnun kiinnitys kampaukseen ja takaisin vanhemmilleni pukeutumaan. Aikaa minulla oli ihan reilusti ja missään vaiheessa ei tullut kiire. Olimme sopineet että viimeistään yhdeltä nähdään pukeutumisen merkeissä. Oli muuten harvinaisen urpo olo ajaa autolla collarit jalassa täydessä meikissä ja huntu päässä :D


Tässä välissä puhelimenikin soi ensimmäisen kerran koko päivässä. Miehet juhlapaikalla hieman huolestuivat kun musiikkivälineet eivät olleet vielä saapuneet ja kello lähenteli yhtä. Puhelun aikana nekin sitten jo saapuivat juhlapaikalle. Kriisi vältetty.



Pukeutumisen aikana minuakin alkoi jo ihan toden teolla jännittämään. Puku oli suhteellisen helppo pukea ja tuntui edelleen yhtä hyvältä päällä kuin vime syksynä liikkeessäkin. Haasuttelin hetken ympäri kämppää ja yritin totutella vanteen kanssa liikkumiseen ja nopeasti sekin alkoi tuntumaan ihan okoolta.



Lähdimme liikkeelle vanhemmiltani noin kahden aikoihin ja suunnistimme ensin kukkakauppaan noutamaan kimppuani. Noo, se ei ollut ihan sellainen mitä olin ajatellut mutta en antanut sen häiritä. Olihan siinä kuitenkin valitsemani kukat ja oli se ihan kaunis kuitenkin. Kimpun piti olla löysästi sidottu ja niin että vihreätä on myös kukkien välissä eikä vain reunoilla. En sitten tiedä että onko tämä joku floristien juttu että morsiuskimput nyt vain aina sidotaan samalla tavalla pallon muotoon, onko ne sillätavalla kestävämpiä tai jotain? Siis jos kyseessä ei ole yksittäistä kukkaa tms. 

Kuva: Marko Ikonen
Siitä matkamme jatkui kohti juhlapaikkaamme. Koska aikaa oli ajelimme maisemareittiä ja kuskimme trenasi vähän mäkilähtöä Mersuvanhuksen kanssa. Pyysin kaasoani sanomaan minulle etten saa jännittää, se ainakin toimii koiranäyttelyissä :D Nyt ehkä vähän huonommalla menestyksellä. Pysähdyimme koittamaan miten autosta nouseminen vanteen kanssa sujuu ja sitten kohdistimme nokan kohti juhlapaikkamme portteja...

perjantai 15. elokuuta 2014

Häiden aatto



Me saimme juhlapaikan avaimet perjantai aamupäivästä ja olimmekin jo heti aamusta hyvässä vauhdissa järjestelyjen suhteen. Mitä nyt vähän pommiin nukuttiin, mutta aikataulua ei ollut edetty kovin tiukaksi. Pakettiauto oli lastattu jo torstai illalla ja olivalmiina lähtöön, mies vei pakun paikanpäälle kun minä vein lapset hoitoon, nostin ruokarahat ja hain viimeisimmät tarpeet työmaalta. Sitten eikun mukkien keruuseen. Siskoni oli miehensä kanssa ehtineet jo kerätä ämpärillisen erillaisia kukkia joten minä hain vain yhden lisää, vaikka illan mittaa välillä tuli fiilis että tarvitaan lisää niin silti tuo kukkamäärä riitti. Oma projektinsa tämäkin joten voin kirjoitella tarkemmin aiheesta vielä myöhemmin.



Juhlapaikalle pääsin itse noin yhden aikoihin ja siellä työväki olikin jo saanut pakun purettua ja kylmäkaappia oltiin juuri siirtämässä alakertan. Meitä oli paikalla hieman vaihteleva määrä, mutta seitsemän henkeä teki pitkän päivän. Miehille oli ulkoistettu kaikki nostelu ja kantelu, pari ihmistä taitteli servetit joissa olikin aika työ, minä ja äitini ripustettiin jouluvalot ja pari teki kukka-asetelmat. Työnjako toimi aika hyvin ja hermoja ei menetetty kuin kerran tai kaksi ;P


Keittiössä oli täysi touhu päällä ja ruokalaskumme yllätti kaikki olemalla melkeinpä puolet pienempi mitä oltiin budjetoitu. Tässähän meillä oli palkattua ulkopuolista apua mukana luojan kiitos niin paljon työtä keittiössä näytti olevan. Toki yksinkertaisemmalla menulla olisi voinut selvitä ihan itsekkin, mutta lisäkäsiä oltaisiin tarvittu.



Ripustimme ensin yläkerran kattovalot ja vasta sen jälkeen laitoimme pyötäliinat ja pyötäkoristeet niin emme sotkeneet valkoisia liinoja ripustaessamme kattokoristuksia. Meillä oli paljon apua kokemuksestamme somistajina työmme puolesta ja meillä oli myös paljon välineistöä mitä ei ihan kaikilta löydy. Juhlapaikkamme katossahan ei ollut oikein mitään kiinnityskohtia joten meidät pelasti työmaan vintti ja sieltä löytyneet säädettävät tolpat joilla saimme rakennettua itse kiinnikepisteen ilman reikiä tai ruuveja. Kiinnitimme toisen pään jouluvaloista ja hallaharsoista noihin tolppiin ja toisen kiinnitimme nippusiteillä verhotankoihin ja hyvin kesti. Hallaharsoa hain KodinTerrasta, ja meillä oli sitä tuo 100 neliötä ja kaikki käytettiin. Hinta ei ollut paha 29,95€.


Kun saimme yläkerran kuntoon siirryimme alakerran tanssisalin koristeluun joka olikin oikeastaan aika helppoa. Kiinnitimme valoverhon niiteillä seinään ja kieputimme yhden valosarjan tolpan ympärille. Boolipöytään laitoimme pyötäliinan ja nostimme boolimaljat korokkeille jotka teimme tiilistä ja hallaharsosta. Koska valosarjoja oli ylimääräisiä laitoimme niitä myös boolipyödälle. Alakerrasta tuli kaunis hyvinkin pienillä toimenpiteillä.


Vihkipaikka koristeltiin vielä viimeiseksi hallaharsolla ja kukkilla, siitäkin tuli melko pienillä toimenpiteillä oikein nätti. Hallaharso oli oikein monipuolinen koristelumateriaali, vihkikäytävän tolppien muoviämpärit myös piilotettiin sen avulla. Vanhempieni luo nukkumaan pääsin 11-12 aikoihin illalla ja mieshän jäi toisen bestmaninsä kanssa juhlapaikalle nukkumaan.



torstai 7. elokuuta 2014

Whoa!

Häät on vietetty ja häämatka reissattu. Hääpäivä oli kertakaikkisen täydellinen, ruoka oli hyvää ja juomaa ja ohjelmaa riitti. Miinuksena laskettakoon vuorokauden liian vähäiset tunnit ;) Tämä kesä on ollut todellakin ikimuistoinen ja aivan totaalisen ihana. Paluu arkeen koittaa jälleen ensiviikolla ja kuvat valokuvaajalta minun pitäsi saada tämän viikon loppuun mennessä. Palaillaan meidän häidemme yksityiskohtiin siis ensiviikolla ;)