torstai 4. heinäkuuta 2013

Matilda Talo


Sitten mentiin oiken reippaasti seurantalolinjalle eli vuorossa oli Mathildedalissa sijaitseva Matilda Talo. Ensivaikutelmaltaan upea ja kaunis vanha talo jossa on valtava pihapiiri ja kaunis näkymä järvelle. 


Menimme sisään ns. takaovesta ja ensimmäisenä vastassaolikin ok varusteltu keittiö. Puolitoista jääkaappia ja puolikas pakastin. Uunit ja hellat löytyy, mutta ei tiskikonetta. Keittiön vierestä löytyi buffethuone baaritiskillä ja buffethuoneen yhteydessä oli pieni kabinettihuone jota on häissä käytetty mm. hääparin rauhoittumistilana. Voisihan siitä tehdä vaikka loistavan leikkihuoneen lapsillekkin. Tällä kertaa myös kabinettihuoneessa oli pöydät ja tuolit lähestyvän konsertin takia.







Sitten saavuimme oikeaan eteiseen ja sitä myöten myös wc-tilojen yhteyteen. Ne olivat pienet mutta siistit, yksi vessa per sukupuoli. Eteisessä oli myös pieni seinänaulakko.


Eteisestä oli käynti juhlasaliin josta oli hieman hankala saada kuvaa konserttimuotoon järjestettyjen penkkien takia. Pöydätkin kun oli viety väliaikaisesti varastoon. Sali itsessään oli suurehko, mutta esiintymislava valtava. Siinä on tilaa jos jonkinlaiselle toiminnalle. Tuolit olivat vanhat ja kuluneet, mutta tavallaan aika ihanat numeroitune selkämyksineen. Salista oli kaksi uloskäyntiä. Toinen suoraan terassille ja toinen eteiseen. Ihan kiva juttu varsinkin kesähäitä ajatellen. Terassi on ikäänkuin heti välittömässä läheisyydessä ja terassilla oleskelevat ihmiset eivät missaa mitään sisällä tapahtuvaa.


Terassi itsessään oli viehättävä vaikkakin harmillisen kapea. Pöydät jotka siihen oli aseteltu olivat ne vakio sisäpyödät ja niiden lisäksi perus terassikalusteet olivat nuo minrunvihreät kalusteet. Suloiset kuin mitkä.



Röökikoppikin löytyy.


Pienen niemennokasta löytyy ihana tanssilava jolla vaikka voisi suorittaa vihkimisen. Ulkona saa musiikkia soida klo 24 asti joten voipa sinne ne tanssitkin melkein virittää.




Laituri ja pieni rantakin kuuluu kauppaan.


Suloinen kokonaisuus joka oli ihan minun tyyliseni. Valitettavasti tuo Mies on enemmän vähän modernimpaan tyylisuuntaan kallistuva ja pitää Ankkurikellaria edelleen ykkösvaihtoehtonaan. Vuokra on 500€ (pe-su) ja se ei sisällä astioita eikä pöytäliinoja. Aika kohdilleen taitaa olla tämänkin hinta asetettu.


2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä esittelystä. Tästä oli apua omien juhlien järjestämisessä.

    VastaaPoista